Kuka Aiski?

  •  Olen kahden pienen lapsen äiti Vesilahdesta. Opiskelen varhaiskasvatuksen opettajaksi Tampereen yliopistossa ja samalla teen töitä  yrittäjänä puolisoni Mikon kanssa. 
  • ​Alunperin olen kotoisin Satakunnasta säkyläläiseltä broileremotilalta. Joku voisikin sanoa, että olen saanut kepulaisuuteni veren perintönä, mutta minulle keskustalaisuus ei ollut mikään itsestäänselvyys.
  • ​Olen oikeastaan aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta. Kysyin noin 5 vuotiaana isältäni ensimmäisen kerran selitystä eri puolueilla sekä hallitukselle ja oppositiolle.
  • ​Muutettuani Tampereelle kiinnostuin vaikuttamisesta enemmän ja vertailin eri puolueita. Keskusta ei ollut nuorelle kaupunkilaiselle se trendikkäin vaihtoehto, mutta tutkailtuani eri puolueiden nuorisojärjestöjen ohjemia, oli minun myönnyttävä. Keskusta tuntui omalta ratkaisukeskeisyyden, eteenpäin katsovan mutta realistisen ympäristö- ja talouspolitiikan sekä kokonaisuuksien ja erinäkökulmien puolesta. Vastakkainastelulla, vihalla ja ehdottomuuksilla voi saada näkyvyyttä ja kannatustakin, muttei yhteistyötä ja ratkaisuja.
  • Vaikuttamisen into on vienyt mukanaan ja olen toiminut monissa eri tehtävissä.  Haluan olla ennen kaikkea olla vaikuttamassa perheiden, lasten ja nuorten hyvinvointiin, työelämän muutoksiin ja yrittäjyyteen sekä osallisuuden ja vaikuttamisen kehitykseen. Ole yhteydessä, jos on jotakin joka askarruttaa!

Koulutus:

  •  Kasvatustieteiden ylioppilas. Tampereen yliopisto, 2020-
  • ​Ylioppilas. Tampereen yhteiskoulun lukio, 2016
  • ​Vaihto-oppilas, Potisarnpittayakorn School Bangkok, 2014

Keskeiset luottamustoimet:

  •  Vesilahden kunnan kunnanhallituksen jäsen 2021-
  • ​Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston varajäsen 2021-2022
  • ​Vesilahden seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen 2020-
  • ​Vesilahden seurakunnan kasvatustyöntoimikunnan jäsen 2018-
  • ​Vesilahden Keskustan puheenjohtaja 2020-
  • ​Keskustan puoluevaltuuston jäsen 2018-
  • ​Keskustan perhepolitiisen työryhmän jäsen 2020-
  • ​​Pirkan opiston jaoston jäsen 2020-2021
  •  Vesilahden kunnan sivistyslautakunnan jäsen 2020-2021
  • ​Pirkanmaan Keskustan varapuheenjohtaja 2017-2020
  • ​Keskustanuorten työelämäpolitiisen työryhmän puheenjohtaja 2017
  • ​Pyhäjärviseudun Nuorisoparlamentti 2011-2013

Työkokemus:

  •  Myynti ja markkinointialan yrittäjä, FS ROAS Paja Oy, 2017-
  • ​Satunnaiset varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuudet, Pirkkalan kunta 2020-
  • ​Myyntineuvottelija, Telian yritysmyynnin toimeksianto, Soldem oy, 2016-2020
  • ​Broilertuotteiden leikkaaja ja pakkaaja, HKScan Finland Oy, 03/2014-08/2014 sekä loma-aikoina.
  • ​Maatalouden kausityöntekijä, Maatalous- ja metsäyhtymä Köyliön Vanhakartano, 1.6-26.6.2009, 1.6.-28.7.2010, 6.6.-9.8.2011.

OTA YHTEYTTÄ:

aiski@hksimula.fi
0503459843

- Aino-Riikka Simula -
All Rights Reserved 2018. ainoriikkasimula.fi