Kuntapolitiikan ABC


  •  A - Asumista omaan tyyliin. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita sekä erilaisia mieltymyksiä. Vesilahden tulee olla kunta, jossa löytyy niin vuokra-asuntoja, taajamassa olevia omakoti- ja rivitaloja, kuin mahdollisuus rakentaa oma koti keskellä metsää tai peltoa joustavasti.
  • ​B - Bussi-liikennettä Vesilahdessa tulee puolustaa ja edistää. Jokaisen tiedossa on, kuinka uhattuna TKL:n ainut Vesilahteen tuleva bussilinja 55 on. Vuoroja ja pysäkkejä ei voi harventaa enää vaan päin vastoin on pyrittävä luomaan aitoja mahdollisuuksia myös harvaanasutummalle alueelle käyttää julkistaliikennettä. On kohtuutonta, että yksityisautoilua poljetaan samaan aikaan, kun mahdollisuudet käyttää julkista liikennettä kapenevat. 55-puolustaminen vaatii edunvalvontaa Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnassa, yhteistyötä eri puolueiden ja kaupunkiseudun kuntien kanssa sekä uusia avauksia sen kehittämisestä.
  • ​D - Demokratiaa ja päätöksenteon kulttuuria tulee kehittää ja vaalia kunnassakin joka päivä. Demokratia ja sen aito toimivuus niin, että päätökset ovat aidosti kuntalaisten demokraattisesti valitsemien päättäjien päätettävissä ja vaikutettavissa sekä se, että kuntalaisilla on myös mahdollisuus osallisuuteen, ideointiin ja dialogiin on ensiarvoisen tärkeää. Demokratia ei toimi ilman avointa keskustelukulttuuria, osaallisuutta ja yhteistyötä. Nämä asiat eivät ole joko tai; joko niitä on tai ei ole. Nämä asiat ovat joka tasolla ja tilanteessa läsnä eritavoin. Keskeistä on ymmärtää, että vaikka olisi jo hyvä, aina voi kehittyä paremmaksi.  Tämä koskee myös päätöksentekokulttuuria.
  • ​E - Edunvalvontaa vesilahtelaisten hyväksi. Seuraavalla valtuustokaudella keskeistä on vahva edunvalvonta. Tämä koskee jo edellä mainittua bussilinjaa sekä ennenkaikkea SOTE-uudistusta oman kotikuntamme osalta. Tällä hetkellä (3/2021) käytännön järjestelyistä Vesilahden kohdalta ei ole vielä tietoa ja vaikuttamistyötä tehdään koko ajan. Keskeistä on taata laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut vesilahtelaisille ja pitää huolta esimerkiksi neuvolapalveluista ja koulupsykologeista. On panostettava ongelmien ennaltaehkäisyyn. Kehitys pitäisi saada käännettyä sairauksien hoidosta ja oireiden tukahduttamisen sijaan terveyden ylläpitoon ja vahvistamiseen.
  • ​H - Huolehditaan mielenterveydestä. Mielenterveysongelmat ovat nykyään suurin työkyvyttömyyseläkkeen peruste (Suomen mielenterveys Ry). Mielenterveyshaasteet ovat moninaisia. Keskeistä on, että apua on saatavilla matalalla kynnykselle, oikea-aikaisesti ja ilman asiakkaan palottelua. Mielenterveyden edistämisessä voi ja tulisi olla mukana koko yhteiskunta ja ennen kaikkea kunta. Jokainen meistä voi edistää omaa ja toistemme hyvinvointia ja jaksamista omissa elinpiireissämme.
  • ​I - Ilmastoteoissa sekä aidon luontosuhteen rakentajana kunnan on oltava esimerkki sekä mahdollistaja. Neljän vuoden ajan, puhtaiden järvien ja metsien puolustamisessa meillä kaikilla, mutta myös kunnalla on tärkeä rooli.
  • ​J - Järjestöt ja yhdistykset ovat tärkeitä kunnan kumppaneita. Kunnan tulee tukea ja mahdollistaa kolmannen sektorin toimintaa kunnassa, kuntalaisten hyväksi. Valtaosa kunnan vapaa-ajan palveluista on yhdistysten ja yhdistysaktiivien aikaan saamaa.
  • ​K - Kuntoilua kaikille kuntalaisille. Kunnasta tulee löytyä reitit ja paikat, jotka kannustavat arkiliikuntaan ja kuntoiluun. Kevyenliikenteen väylien kehittäminen, ulkoilureittien parantaminen ja esimerkiksi ulkokuntosali olisivat mahtavia uudistuksia, jotka helpottaisivat liikunnan lisäämistä arkeen.
  • ​K - Kulttuurikasvatus suunnitelma. Vesilahti tiedetään myös kulttuurista ja Tampereen seutu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Kulttuuri on myös yksi ihmisiä suuresti eriarvoistava asia ja kulttuurin hyödyistä mielenterveydelle ja mm. oppimiselle on näyttöjä. Mielestäni Vesilahdessa tulisi tehdä lasten kulttuurikasvatussuunnitelma, jonka pohjalta pystyttäisiin hahmottamaan tilannetta Vesilahdessa ja takaamaan jokaiselle lapselle riittävät tiedot ja kokemukset kulttuurista. Vesilahdessa on myös useita alan yrityksiä ja kohteita, joita voisi hyödyntää.
  • ​L - Laadukasta lähiruokaa kunnan keittiöön.  Jokaisella on oikeus puhtaaseen ja terveelliseen ruokaan. Mielestäni ruoan vaikutusta ihmisen kokonaisvaltaiselle terveydelle vähätellään. Kyse ei niinkään ole mustavalkoisesti siitä, onko lautasella lihaa vai kasvista, jokainen saa syödä niin kuin itse tuntuu oikealta. Kasvisruoka voi olla terveellistä tai epäterveellistä. Liharuoka voi olla terveellistä tai epäterveellistä. Hedelmän tuotanto voi olla eettinen tai epäeettinen, liha voi olla eettistä tai epäeettistä. Kyse on kokonaisuuksista. Ruuan tulisi olla aitoa, ilman lisä-, väri-, maku- ja säilöntäainelitanioita ja tulevaisuudessa lähiruoan määrää tulisi kasvattaa ja riistan saatavuutta selvittää.
  • ​M - Monipaikkaisuus on täällä, ihmiset viettävät aikaa yhä enemmän mökillään tai kakkoskodissaan. Etätyöt ovat mahdollistaneet monelle aiempaa vapaamman asumisen ja liikkumisen. Monipaikkaisuus ja muuttoliikkeen muutokset tarjoavat myös Vesilahden kaltaiselle kunnalle paljon mahdollisuuksia.
  • ​N - Neuvolapalveluiden kehittäminen. Niin upea kuin neuvolajärjestelmämme onkin, olisi siinä myös paljon kehittämisen varaa. Tämä on toki kuntaa laajempi kokonaisuus, mutta neuvolat on keskeinen kuntalaisten perhepalvelu. Mielestäni vauvan syntymän jälkeen huomio kääntyy ikään kuin liikaa vauvaan, hänen sentteihin ja grammoihin. Hyvinvoivat vanhemmat luovat hyvinvointia lapsilleen. Äidin jaksaminen ja palautuminen sekä kuntoutuminen synnytyksestä ja raskaudesta jää usein liian pienelle huomiolle. Puhumattakaan isän tuntemuksista. Neuvolapalveluiden kehittäminen olisi luonnollinen ympäristö tarjota lisää tukea vanhemmuuteen pikkulapsiarjen eri vaiheissa.
  • ​O - Osallistuva budjetointi & lasten ja nuorten osallisuus. Lapset ja nuoret ovat kiistatta aliedustettuja heitä koskevassa päätöksenteossa. Kunnassa tulee olla aitoja vaikuttamisen keinoja nuorille ja ne tulee olla kaikkien nuorten tiedossa. Yksi keino on osallistuva budjetointi, jossa nuorille varataan tietty osa kunnan nuorisotoimen budjetista, josta he saavat itse päättää. Osallistuvaa budjetointia voisi kehittää yhdessä nuorisovaltuuston ja yhtenäiskoulun kanssa. 
  • ​P - Perhe- ja lapsimyönteisin kunta. Perhe- ja lapsimyönteisyys eivät ole jotain, mitkä kerran saavutetaan ja sen jälkeen ollaan aina maalissa, vaan lapsimyönteisyyttä tulisi arvioida tasaisin väliajoin. Vesilahdessa on tehtyä hienoa työtä lapsien ja perheiden eteen, kuitenkin tämän päivän haasteet, esimerkiksi hektinen arki, julkisen talouden tilanne, perheiden tukiverkkojen puuttuminen ja lisääntynyt tuen tarve synnyttävät kehittämisen tarpeen. Vaikutukset lapsiin ja perheisiin tulee huomioida kunnan kaikilla sektoreilla, niin työnantajana, kaavoituksessa, budjetoinnissa kuin tottakai koulun ja varhaiskasvatuksen parissa. 
  • ​R - Rohkeutta kysyä, kyseenalaistaa, keskustella ja kehittää. Se, että kysyy, kyseenalaistaa tai haluaa kehittää, ei tarkoita arvostuksen puutetta jo tehtyä työtä kohtaan, vaan halua tehdä työtä myös tulevaisuudessa. Päätöksenteossa kysymisessä, kyseenalaistamisessa ja kehittämisessä ei myöskään ole kyse henkilöistä tai henkilökohtaisuuksista, vaan toimivasta kokonaisuudesta kunnan ja kuntalaisten hyväksi. Ja se kokonaisuus, erilaisine mielipiteineen, ehdotuksineen, ideoineen ja näkökulmineen, löytyy vain kun uskalletaan yhdessä keskustella, kysyä ja kyseenalaistaa rakentavasti. 
  • ​S - Seniorit voimavarana. Kun katson tämän päivän senioreita oman sukupolveni näkökulmasta, nostan hattua. Usein unohdamme, että monet yhdistykset, seurat ja talkoot pyörivät juuri ikäihmisten voimin. Kun lapset ovat kipeitä ja töitä olisi tehtävä, isovanhemmat ovat useilla perheillä arjen pelastavia tukipilareita. Kunnan tulee mahdollistaa mielekäs vapaa-ajan toiminta myös senioreille yhdistyksien toimintaedellytyksiä turvaamalla. Terveyspalveluita tulee saada läheltä, myös sote-uudistuksen jälkeen. Kunnassa tulee olla monipuolista asumista erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin. Kotona tulee voida asua inhimillisesti ja onnellisesti. Yksinäisyyteen ja arkikuntoutukseen tulee löytää uusia keinoja ja panostuksia.
  • ​T - Toimiva talous. Minä uskon Vesilahteen. En olisi lähtenyt muuten ehdolle. Vuoden alusta tonttikauppa on käynyt kuumana ja jo omista tutuistanikin kaksi on löytänyt oman kotitonttinsa Vesilahdesta. Uskon, että koronan ja etätöiden aiheuttama muuttoliikkeen muutos kohti ympäryskuntia yhdessä iskukykyisen ja vetovoimaisen Vesilahden kanssa mahdollistavat meille kasvun. Uskon, että sote-uudistuksen ja kestävän kasvun kautta meillä on mahdollisuus menestyä myös  taloudellisesti. Toimiva talous on väline tehdä hyvää ja pitää huolta myös tulevaisuudesta. 
  • ​U – Uuden Vesilahden mallin kehittäminen ja jatkon turvaaminen. Vesilahden harrastusmalli on hieno aikaansaannos nykyiseltä valtuustolta ja istuvilta viranhaltijoilta. Vesilahden mallin kehittäminen lasten ja nuorten toiveita vastaavaksi ja kaikkia ikäluokkiin kuuluvia kuntalaisia kattavaksi on erittäin tärkeää. Myös tulevaisuuden rahoituksen turvaaminen on tärkeää. Harrastamisen tulee tuottaa iloa, onnistumisia ja sisältöä lasten ja nuorten elämään.
  • ​V - Varhaiskasvatus ja koulu. Vesilahdessa tulee pitää huolta varhaiskasvatuksen ja koulutuksen laadusta sekä henkilöstön jaksamisesta ja riittävästä tuesta. Inkluusio ja integrointi eivät saa olla säästämisen keinoja ja esimerkiksi tuen resursseja ja ryhmäkoon pienennyksiä tulee saada mahdollisimman matalalla kynnyksellä, jotta rauhallinen, turvallinen ja positiivinen kasvu- ja oppimisympäristö säilytetään. 
  • ​Y - Yrittäjyys ja yhteistyö. Hyvä yhteistyö eri toimijoiden välillä sekä yritteliäät yritykset, yhdistykset, kuntalaiset, luottamushenkilöt ja viranhaltijat ovat kunnan tärkein voimavara. Kunta ei luo uusia työpaikkoja tai suosittele kuntaa ystävälleen, mutta kunnan tulee luoda mahdollisuudet yrityksille, olla suosituksen arvoinen ja yhteistyön ja avoimuuden rakentaja. Yrittelijäisyys. Se, että asiat haluaa tehdä huomenna vähän paremmin, toimeen tarttuminen ja työn arvostus, ei vaadi y-tunnusta vaan toimintakulttuuria.
     Yrittäjien luoma elinvoima on tärkeä osa kuntaa ja sen menestystä. Yritysten kasvaminen ja työntekijöiden palkkaaminen on monista asioista kiinni, harvemmin kunnasta. Mutta kunta voi toimia mahdollistajana ja hyvän yhteistyön rakentaja yrityksiin, jotta yksikään ihminen ei jää työllistämättä tai yritys ei jää tulematta tai lähde kunnan puitteiden takia. Valokuitu on yksi näistä puitteista.



    Jäikö jokin mietityttämään? Laita rohkeasti viestiä aiski@hksimula.fi ja kysy lisää ajatuksistani! Vastaan mielelläni.
- Aino-Riikka Simula -
All Rights Reserved 2018. ainoriikkasimula.fi